Huomioi nämä seikat ympäristöystävällisten verkkokauppapakkausten hankinnassa [OPAS]
Maailmanlaajuinen vähittäiskauppa muuttuu jatkuvasti. Erityisesti sähköisen kaupankäynnin markkinat kukoistavat vahvemmin kuin koskaan aiemmin.
Pakkausteollisuus seuraa tätä kehitystä ja kasvaa salamannopeasti. Euroopan pakkausmarkkinoiden arvioidaan saavuttavan 214 miljardia Yhdysvaltain dollaria jo vuonna 2023, mikä vastaa noin 189 miljardia euroa.
Tämä kehitys asettaa suuria vaatimuksia sähköisen kaupankäynnin alalle. Yritysten on oltava sopeutumiskykyisiä ja mukautettava pakkauksensa markkinoiden kehityksen ja trendien mukaisiksi. Tämä on välttämätöntä, mikäli yrityksen tavoitteena on pärjätä kilpailussa myös tulevaisuudessa.
Tässä artikkelissa kurkistamme kristallipallon sisälle. Saat viisi ennustetta trendeistä, jotka muokkaavat maailmanlaajuisia sähköisen kaupankäynnin pakkausmarkkinoita tulevina vuosina.


Sähköinen kaupankäynti jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan
Oletko tehnyt verkko-ostoksia viime kuukausina? Jos verkkokauppatilastoja on uskominen, yhä useammat yritykset päättävät hypätä sähköisen kaupankäynnin kelkkaan. Vuonna 2019 maailmanlaajuinen sähköinen kaupankäynti tuotti 3,53 triljoonan Yhdysvaltain dollarin kokonaisliikevaihdon (vastaa noin 3,12 triljoonaa euroa). Luvun ennustetaan nousevan huikeaan 6,54 triljoonaan dollariin jo vuoteen 2022 mennessä (vastaa noin 5,78 triljoonaa euroa). Summa on siis lähes kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa.
Tätä tulee tarkastella myös kuluttajien muuttuvan ostokäyttäytymisen valossa. Rajoitusten aikakaudella yhä useammat ihmiset tekevät ostoksia mieluummin verkossa kuin fyysisissä myymälöissä. Ja yritykset luonnollisesti liikkuvat niiden mukana sekä Amazonin kaltaisten verkkokauppa-alustojen kautta tapahtuvan myynnin että suoraan vähittäiskaupasta kuluttajalle tapahtuvan myynnin osalta.
Sähköisen kaupankäynnin yleistyminen hyödyttää yrityksiä. Toisaalta se luo myös haasteita pakkausten osalta. Pakkaustuotantoon kohdistuvat paineet kasvavat. Kuluttajat vaativat pakkausmateriaaleilta ja toiminnallisuudelta yhä enemmän. Pääpaino on laadussa, ympäristöystävällisyydessä ja hyvässä käyttökokemuksessa aina verkkotilauksesta toimitukseen ja pakkauksen purkamiseen asti.
Avain onnistumiseen perustuu kahteen seikkaan:
- Kuluttajien kysyntään vastaaminen
- Kyky integroida digitaalinen kehitys uusiin ja innovatiivisiin pakkausratkaisuihin.
Ja kaikki tämä tietysti ilman nousevia kustannuksia.

Ympäristöystävällinen pakkaus on tie kuluttajien sydämeen ja lompakkoon
Kestävään kehitykseen kiinnitetään nykyään valtavasti huomiota. Kuluttajat ovat yhä ympäristötietoisempia ja ottavat kestävän kehityksen huomioon tehdessään ostoksia. GlobalWebIndexin tuoreen tutkimuksen mukaan kiinnostus ympäristöystävällisiä tuotteita kohtaan kasvaa nopeasti.

Yllä oleva kaavio osoittaa, että olemme yleisesti ottaen yhä valmiimpia maksamaan enemmän ympäristöystävällisistä tuotteista. Kuluttajat etsivät aktiivisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia vaihtoehtoja jokapäiväiseen elämäänsä. Tuotepakkaukset eivät ole tässäkään poikkeus.
Kasvava kiinnostus ympäristöystävällisiä pakkauksia kohtaan näkyy tilastoissa, kuten alla oleva Google Trends -kaavio osoittaa:

Jos perehdymme tarkemmin GlobalWebIndexin lukuihin, kestävän kehityksen ja ympäristöystävällisten pakkausten merkitys korostuu entisestään:
- 86 % eurooppalaisista kuluttajista pitää ympäristön saastumista erittäin suurena ongelmana ja pakkaamista yhtenä suurimmista ongelmista.
- 91,5% valitsisi tietoisesti vähemmän muovia sisältäviä pakkauksia fossiilisista materiaaleista valmistettujen pakkausten sijaan.
- 42% uskoo, että ympäristöystävälliset materiaalit vaikuttavat päivittäisiin ostoksiin.
- 60% vaihtaa todennäköisesti ympäristöystävällisempiin tuotemerkkeihin.
Monet yritykset ovat jo kauan sitten alkaneet sopeutua kestävän pakkaamisen vaatimuksiin. He eivät ainoastaan halua, vaan suorastaan vaativat, että heidän pakkauksensa vähentävät jätteen ja energian kulutusta. Samaan aikaan EU-maat ovat sitoutuneet vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 55 % vuoteen 2030 mennessä.
Ympäristöystävällisillä pakkauksilla on näin ollen valtava kaupallinen potentiaali. McKinsey & Companyn osakas David Feber ilmaisee asian näin:
“Pakkausteollisuuden mahdollisuutena on löytää kustannustehokkaita tapoja kestävien valintojen tekemiseksi.”
McKinsey & Company osakas, David Feber
Feberin mielestä tulevaisuuden hallitsevia tuotemerkkejä ovat ne, jotka onnistuvat omaksumaan ympäristöystävällisiä käytäntöjä. Nämä käytännöt voivat esimerkiksi näkyä pakkausten painon ja materiaalien määrän minimoimisessa tai biohajoavien ja kierrätettävien materiaalien, kuten pahvin, paperin ja biomuovin lisääntyvässä käytössä.
Näin yritys voi lisätä kestävän kehityksen profiiliaan ja vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksiin.
Onko tässä mahdollista onnistua? Kyllä, Feberin mukaan se riippuu yrityksen kyvyistä:
“[…] understand the future of sustainability and its impacts on your product line.”

Pakkaus osana elämystä
Kolmas trendi koskee kuluttajien odotuksia pakkausten suhteen. Pakkaus ei ole enää vain käytännöllinen asia. Ympäristöystävällisyys ja suojaavat ominaisuudet ovat toki edelleen tärkeitä, mutta kuluttajat odottavat myös, että pakkaukset ovat osa elämystä. Tarkemmin sanottuna hyvä ja jopa ainutlaatuinen elämys.
Esimerkiksi Dotcomin kuluttajille tekemä kyselytutkimus osoittaa, että:
- 49 % kuluttajista ovat innostuneempia saadessaan tuotteen, jos pakkaus tarjoaa poikkeuksellisen elämyksen.
- 39 % kuluttajista jakaa tuotteen ja unboxing-kokemuksen todennäköisemmin sosiaalisessa mediassa.
Yritys voi saavuttaa suuria hyötyjä kiinnittämällä huomiota hyvään kokonaisostokokemukseen. Se mahdollistaa muista erottumisen, parantaa asiakastyytyväisyyttä ja herättää positiivista huomiota.
On monia tapoja luoda poikkeuksellisia elämyksiä:
- Anna asiakkaille jotain ylimääräistä, siis yllättävää, mieleenpainuvaa ja odottamatonta
- Käytä ympäristöystävällisiä materiaaleja, joilla on ainutlaatuinen muotoilu ja tuntuma
- Sisällytä viestintään persoonallisuutta
- Käytä luovia ja brändättyjä pakkauksia
- Luo käytönnöllinen, helppo ja nopea unboxing-kokemus
Lista ei ole kiveen hakattu. Yhteistä kaikille näille seikoille on kuitenkin se, että ne luovat lisäarvoa ja todennäköisesti lisäävät asiakasuskollisuutta, kun kuluttajat muistavat yrityksen positiivisessa valossa.



Käytännöllisyys, käytännöllisyys – ja vielä kerran käytännöllisyys
Mikään ei ole liiketoiminnalle suotuisampaa kuin tyytyväiset asiakkaat. Mikään ei ole sen sijaan pahempaa kuin vihaiset ja tyytymättömät asiakkaat. Nykyajan kuluttajat ovat kriittisiä ostokäyttäytymisessään. Vaatimukset ostoprosessille ovat erittäin korkeat, ja kuluttajat odottavat optimaalista ja kitkatonta käyttökokemusta, myös pakkausten osalta.
Tämän vahvistaa esimerkiksi American Institute for Packaging and the Environment -järjestön tutkimus. Tutkimus osoittaa, että kuluttajat vaativat ratkaisuja, joissa helppokäyttöisyys on etusijalla:
- 50 % kuluttajista mainitsee pakkausten hankalan hävittämisen ensisijaisena turhautumisen syynä.
- 33 % kuluttajista ei pidä pakkauksista, jotka on vaikea hävittää. Tämä kattaa esimerkiksi pakkaukset, jotka vievät tilaa roskiksessa tai ovat vaikeasti hajoavia.
- 25 % kuluttajista turhautuu helposti pakkauksiin, joita on vaikea tai mahdoton kierrättää.
Numerot puhuvat puolestaan: pakkausten käsittelyn pitäisi olla helppoa, nopeaa ja vaivatonta käytön jälkeen. Pakkausten sulkeminen ja hävittäminen aiheuttaa turhautumista. Ja se vaikuttaa koko ostokokemukseen.
Siksi yritysten on tärkeää ajatella käyttäjäystävällisiä pakkauksia. Tämä tarkoittaa suunnittelua, joka mahdollistaa kierrätyksen:
- Helppous
- Nopeus
- Läpinäkyvyys
Sama koskee pakkauksen uudelleensuljettavuutta ja palautusmahdollisuuksia. PostNordin mukaan 47 % pohjoismaisista kuluttajista uskoo, että ”vaivattomat palautukset” ovat tärkeitä sähköisen kaupankäynnin kannalta. Sen pitäisi olla helppoa ja mutkatonta. Esimerkiksi kiinnitettävän palautusetiketin, selkeiden ohjeiden, kätevien tarranauhojen avulla tuote on helppo sulkea uudelleen.
Lyhyesti sanottuna: Ajattele käyttäjäystävällistä pakkausta osana yleistä ostokokemusta. Tämä on tie tyytyväisiin asiakkaisiin.

Käytä pakkausta aina uudelleen ja uudelleen
Päätämme tämän pakkaustrendejä käsittelevän artikkelin kääntämällä huomion kierrätykseen, sillä kierrätettävien pakkausten kysyntä kuluttajien keskuudessa kasvaa.
GlobalWebIndexin mukaan 64 % kuluttajista pitää kierrätystä pakkauksen tärkeimpänä ominaisuutena. Tämä liittyy kuluttajien vaatimuksiin ympäristöystävällisistä pakkauksista. Kierrätys vähentää ympäristövaikutuksia, ja uudelleenkäytettävät pakkaukset voivat siis tehdä yrityksestä houkuttelevamman ympäristötietoisille kuluttajille.
Suosituksemme onkin kehittää laadukkaita ja nykyaikaisia pakkauksia, joita kannattaa käyttää uudelleen. Toisin sanoen pakkauksia, joiden (uudelleen)käyttöarvo on riittävän korkea, jotta asiakkaat haluavat säilyttää ne. Tämä voi olla yksinoikeudella valmistettu kestokassi tai laukku, joka kestää vuosia. Tai kaunis lahjapakkaus, jota voidaan käyttää uudelleen henkilöltä toiselle tai käyttää koristeellisena säilytyslaatikkona.
Kyse on siis siitä, että pakkausta voidaan käyttää uudelleen ja uudelleen. Näin asiakkaat toimivat brändilähettiläinä, jotka kantavat brändiäsi mukanaan. Tämä lisää näkyvyyttä, tunnettuutta sekä asiakasuskollisuutta.

Kestävät pakkaukset ovat tulevaisuutta ja nykypäivää
Kestävät pakkaukset ovat tulevaisuutta ja nykypäivää
Näin olemme tulleet sähköisen kaupankäynnin pakkaustrendejä koskevan katsauksemme loppuun. Yksi trendi erottuu edukseen. Tämä on vihreä suuntaus, joka nykypäivän yritysten on otettava huomioon.
Nykyään keskitytään yhä enemmän ympäristöystävällisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin pakkauksiin. Samalla niiden kysyntä kasvaa. Tässä merkittävänä tekijöinä ovat muun muassa ympäristöystävälliset materiaalit, painon ja materiaalien minimoiminen sekä kierrätettävyys.
Vihreä agenda on yksiselitteinen. Sekä kuluttajat että yritykset haluavat pakkaukset osaksi taistelua paremman ympäristön puolesta.
Nykyään keskitytään yhä enemmän ympäristöystävällisiin ja kestävän kehityksen mukaisiin pakkauksiin. Samalla niiden kysyntä kasvaa. Tässä merkittävänä tekijöinä ovat muun muassa ympäristöystävälliset materiaalit, painon ja materiaalien minimoiminen sekä kierrätettävyys. Vihreä agenda on yksiselitteinen. Sekä kuluttajat että yritykset haluavat pakkaukset osaksi taistelua paremman ympäristön puolesta.
Lähteet:
American Institute for Packaging and the Environment (2017): Optimizing Packaging for an E-commerce World.
GlobalWebIndex (marts 2019): Sustainable Packaging Unwrapped.
EU.dk.: EU’s klimamål.
Katherine White, David J. Hardisty, Rishad Habib: The Elusive Green Consumer – i Harvard Business Review, udgave juli-august 2019 (pp.124–133).
PostNord (2019): E-commerce in Europe 2019.
Packagingworld.com: Five megatrends impacting the packaging industry.
Smithers Pira og Packaging Europe (rapport, 2018): The European Packaging Competitive Landscape.
Jutellaan
Olethan yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää tai haluat lähettää tarjouspyynnön. Täytä lomake, niin palaamme sinulle mahdollisimman pian.
Muita tarinoita
ARTIKKELI
Lue verkkokauppojen 5 asiaa, jotka ärsyttävät kuluttajia
Mitkä asiat turhauttavat kuluttajia verkkokaupan pakkauksissa ja miksi? Tutustu tässä blogipostauksessa viiteen turhautumista aiheuttavaan seikkaan, jotka sinun on hyvä huomioida kehittäessäsi pakkauksia yrityksellesi.
ARTIKKELI
Löydä avain sähköisen kaupankäynnin menestykseen
Tässä artikkelissa keskitymme siihen, kuinka ostokokemuksen voi optimoida ympäristöystävällisillä pakkausratkaisuilla – koko asiakaspolun ajan. Tämä saattaa hyvinkin olla avain verkkokauppasi menestykseen.
Suunnitteluprojekti
Aisteja herättävä postituspussi
Anna keskeisten arvojesi näkyä postituspusseissasi. Täältä löydät sekä värikkäät että ympäristäystävälliset vaihtoehdot.